maanantai 28. elokuuta 2006

Maarit Verronen: Luolavuodet

Kiinnitä huomiota siihen, kuinka ihmiset saavat nimensä, paikatkin jotkut lopussa. Itse kutsun aina ihmisiä mieluusti nimellä, jopa tilanteissa joissa suhteeseen viittaava ilmaus (äiti, duunikaveri, yks tuttu) olisi tarkoituksenmukaisempi. Nimeltä kutsuttu ihminen on ihminen, ei pelkästään jotain johon suhtaudutaan. Ehkoä onkin siis ironista, että oma nimeni on tarkoitettu nimen sanomisen välttämiseen.

Mutta maarit Verrosta kannattaa aina lukea, nähdä kuinka teksti ja tarina keskustelevat, kuinka se, miten asiat sanotaan ei ole sattumaa eikä tehokeino, vaan kertoo siitä miten ne koetaan.

Ei ole tullut kesän mittaan kirjoitettua, luettua sitäkin enemmän. Kirjoittanen tänne joistain kesän kirjoista, satunnaisessa järjestyksessä, lopusta alottaen. Tai sitten en, mistä sitä tietäisi. Joistakin mainitsemisen arvoisista puuttuu kuvia, joten täytynee etsiskellä jotain netistä.

Ei kommentteja: