torstai 4. toukokuuta 2006

Vigdis Grímsdóttir: Nimeni on Ísbörg. Olen leijona


Tarinan voi kertoa monella tasolla. TArinan, jota päähenkilö kertoo toiselle, tarinan siitä kuinka hän sitä kertoo, ja tarinan siitä mitä kertominen hänelle merkitsee. Ja ne ovat sama tarina.

Jostain syystä koen vaistomaista epäluuloa kirjoja kohtaan, jotka on julkaistu pohjoismaisen ministerineuvoston tuella. Tuntuu että kirja on, jos ei nyt kirjoitettu, niin ainakin valittu ja käännetty byrokraattisena komiteatyönä siten että se kuvastaa mahdollisimman hyvin yhteispohjoismaisia demokraattisia arvoja. Tämähän on tietenkin aivan järjetön ennakkoluulo.

Todellisuudessa pohjosimaiden enuvosto antaa rahaa jotakuinkin mille tahansa käännökselle pohjoismaiselta kieleltä toiselle, joten sitä käytetään lähinnä kirjoihin, jotka muutenkin olisivat luultavasti kääntämisen arvoisia. Saapahan kustantamo (Like tässä tapauksessa) hiukan turvatumman diilin ja tuurilla hiukan enemmän voittoa (kääntäjillehän ei koskaan makseta kunnolla). Lopputuloksena islantilaista kirjallisuutta käännettäneen suomeksi hieman enemmän kuin italiaksi. Mikä on oikeastaan ihan okei.