Jukka Heikkilä: Tyranni

Joskus illalla aloitettu kirja täytyy lukea loppuun, vaikka se kestäisi kuuteen. Tätä kutsutaan poikamieselämäksi (vai onkohan minulle jätetty kertomatta jotain? Hieman ihmetyttää se kaikki glorifiointi kun kyse on kuitenkin siitä että voi lukea pitkään sängyssä...) Ilmiöllä ei ole juurikaan tekemistä luetun kirjan kanssa, pikemminkin tilanteen. Mutta fiksummat valitsevat niissä tilanteissa kirjoja joissa on alle neljäsataa sivua, jolloin seuraavanakin päivänä saattaa olla merkkejä aivotoiminnasta. Niin, ja toisten naapurissa ei ole saatanan kirkkoa joka kokee tarpeelliseksi aloittaa audiopingiksen joka aamu ennen kymmentä. Puhumattakaan kesä-ajastasta joka tulee ja tappaa. Niin, ja se aivotoiminta.

Heikkilä olisi lajityyppinsä tusinaedustaja, jos antiikin historiallisia romaaneja kirjottaisi joku muukin (Waltari on eri kastissa). Koko homma seisoo tai oikeastaan katuu juonensa varassa. Jos tätä lukisi päiväsaikaan voisi iskeä epäilys, mutta yö pyhittää tarinan, ja jos on luettava, niin on luettava. Ja ehkä juonenkuljetus sentään voittaa Kansojen historian.

Oikeastaan ongelma voi (kauppatieteellisen koulutuksen lisäksi - se ei voi tehdä hyvää kirjailijalle) olla liika aitous. On varmasti hankalaa koittaa kasata uskottavat motiivit niinkin päättömälle kohkaukselle kuin keskimääräinen ihmiselämä, jokaisella meistä on siinä hankaluuksia huolimatta vuosikymmenten harjoituksesta itsepetoksessa. Todellisuus ei vaan kerta kaikkiaan ole uskottava.

Ja pitäisi varmaan hankkia uusi puhelin. Eihän noita kuvia kehtaa julkaista. Tunnetustihan avokätinen Nokian sponsorointi korvaa taiteelliset vajeet - niin yksityiselämässä kuin politiikassakin.