perjantai 2. kesäkuuta 2006

Osku Pajamäki: Ahne Sukupolvi

Osku on useimmiten ajoissa ja useimmiten oikeassa; jostain syystä muita ärsyttää kun poika asioita ymmärtää.

Niin, Markus Oskari on pääpiirteittäin oikeassa, eikä sitä voi oikein kiistää. Sen sijaan kirja on ohimennen sutaistu tekele, provokaatiojolla saa nimensä otsikoihin. Populistinen uho sopii vaalikirjaan toki kuin kirves päähän, mutta olisi edes yhden väitteen voinut perustella kunnolla asianmukaisin numerotiedoin.

Eläkejärjestelmä on aivan käsittämätön kusetus ja varainsiirto suurille ikäluokille kaikilta edeltäviltä ja varsinkin seuraavilta ikäpolvilta. Osku tuo tämän selvästi esille, mutta kun edes yksittäistapauksella olisi voinut koittaa osoittaa, että se "kokonaan itse maksettu" eläke on millään tavoin laskien maksettu itse vain 20-60%.

Kuten osku toteaa, hän on demareiden nuorin edustaja Helsingin valtuustossa. Jos hän olisi eduskunnassa muutoin kuin unelmissaan, olisi hän nuorin miespuolinen
edustaja yli kymmenen vuoden kaulalla. Tämä kaikki siis 36-vuoden nuoressa iässä (nuorimmat SDP:n miesedustajat ovat muuten Jouni Backman, Arto Bryggare ja Eero Heinäluoma, nyt alkaa pelottaa).

Oskulla ei ole valtaa, Oskua vituttaa. Osku tahtoo eduskuntaan. Soisin pääsevänkin, mutta jonkun pitäisi uudistaa kyllä poliittisen kirjoittamisen kulttuuriakin.

Ei kommentteja: