Jon McGregor: Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää

Mitä tapahtuu, jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää? No, elämä jatkuu normaaliin tapaansa, koska harvemminhan kukaan puhuu mistään tärkeästä. Päin vastoin, tärkeistä asioista vaietaan, ja huomio kiinnittyy lillukanvarsiin (jotka on toki syytä huomata jottei niihin kompastuisi, mutta mielenkiintoisinta lillukassa on silti herkullisen näköinen marja).

Tärkeät asiat sanotaan ilmeillä, eleillä ja sanojen väliin jäävillä tauoilla. Joskus myös sanoilla, mutta silloinkin ne jäävät sanojen taakse, ja pinnassa näkyy vain heijastus lillukoista, tai ehkä sittenkin ulpukoista.

Luin kirjan loppuun jo torstaiaamuna, ja olen viimeiset pari päivää jahkaillut ihmetellen, miten sanoisin, osaamatta kirjoittaa sitä minkä koen. Kuten jahkailevat McGregorin henkilötkin, ja koko kirja. Osaamatta sanoa, että Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää on ehkä yksi parhaista lukemistani kirjoista.

Lattea toteamus, eikä kanna mukanaan sitä kuvaa johon viittaa, mutta ehkä silti paikallaan. Harvoin sanat muutenkaan kuvaa osaisivat kuljettaa, liekö tuo edes mahdollista. Ehkä ne vaan parhaimmillaan katalysoivat kuvan, piirtävät sen esiin väreillä, jotka lukija niille tarjoaa. Mcgregir sana piirtävät. Ne piirtävät tavat, joilla ihmiset jättävät sanomatta, tai katsovat toistensa ohi, mutta myös ne pienet eleet, jotka sittenkin puhuvat tärkeistä asioista. Ehkä eniten lupaa se, kun isä ottaa kaukosäätimen ja painaa punaista nappia.