Viime kädessä kirjallisuudessa on kyse siitä miten sanotaan, ei mitä sanotaan. Tämä on hiukan tyly toteamus kun puhutaan Saisiosta, jolle kuitenkin vanhana kommarina taide (oli se sitten teatteri tai kirjallisuus) on ollut juuri tapa osoittaa maailman epäkohtia.Mutta ei minua niinkään kiinnosta vertailla mainosjupin ja leipääntyneen leipäpapin sielunmaisemia, jos vaihtoehtona on uppoutua siihen nerokkaan kauniiseen rakenteeseen, jossa yksittäisten ihmisten ristiriitaiset ajatukset punovat kokonaisuutta ilman että varsinaiseen reaalimaailmaan tarvitsisi juurikaan mennä. Maailma ei olekaan se mitä kaikki näemme, vaan summa siitä mitä kukin koemme. Tai ehkä sittenkin juuri yhdessä koettu.
Toinen mieleen juolahtanut ajatus oli, kuinka oma näkökulma on aina oikeampi kuin kenekään muun, kuinka jokainen tulkitsee tilannetta aina paremmin kuin muut, jotka ovat oikeastaan aika helposti ennakoitavissa.
Niin, ja Saision uudempi tuotanto on kyllä parhaasta päästä täkäläistä kirjallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti